Syksyn 2014 kuulumisia

Rosalien (Douedal’s Merili – Finby Duracell) syksy 2014 meni erinäisistä kiireistä johtuen pika-pikaa ohi. Rosa osallistui vain Irish Trial kisaan, mutta se meni ns. pieleen. Haku oli kyllä sähäkkää, mutta ensimmäisessä erässä aiemmin häirityt tietolinnut (peltopyyt) olivat ottaneet jalat alleen ja häipyneet. Tilanteessa tyhjän seisonnnan ilmoittaminen ja nihkeä tulokseton avanssi sekä toisen erän lopuksi kytkentäkäskyn aikainen ylipitkä (vaikkakin peltopyyseisontaan johtanut) luovi olivat liikaa. Kisamme päättyi siis kahden erän jälkeen lauantaina (18.10.) aamupäivän karsintaan.

V. 2014 Irish Trial kilpailun finaalin (19.10.) voitti Douedal’s Kyran pentu Kragereden Hjalte (Kyra – Ibber).

Tanskasta kuului myös mukavan positiivisia uutisia.
Hjalten veli Kragereden Maggie (Douedal’s Kyra – Ibber) oli sijoittunut kansainvälisessä voittajaluokan kisassa neljänneksi.


Syksy 2014 toi mielenkiintoisia uutisia Italian Toscanan MM-kisoista.

Toscanassa pidettyjen st. Hubertus sarjan MM-tittelistä voidaan iloita myös Suomessa.
St. Hubertus sarjassa maailmanmestaruuden nappasi ruotsalainen ekipage A. Saidizand irlanninsetterillään Remkilens Qwiss ”Lexus”.

Qwiss ”Lexus” on Thore Sandströmin Remkilens-kennelin kasvatti.
Pentueen emä on Remkilens Commandoran ja isä suomalainen Harri Huhtalan ja Birgitta Vuorelan omistama HÅkøya’s C-Spitfire (FIN & N KVA Douedal’s Irwin/HÅkøya’s Aggi).