Tein syksyn perinteisen jahtireissuni Ylistaroon 29.9.-1.10.2017 (Alapään metsästysseuran maastot). Kahtena ensimmäisenä päivänä juoksutin Rosaa yhteensä noin 2-3 tuntia ilman yhtäkään lintukontaktia. Rosan taukojen aikana annoin ns. mielialavuoroja myös Merilille 13v.
Olin vielä muutamia vuosia aiemmin tottunut löytämään ko. maastoista mukavasti peltopyitä ja alueelle Kyrönjoen toiselta puolelta eksyneitä fasaaneja.
Tällä kertaa kiinnitin huomioni erityisesti siihen, että melkein kaikki aiemmat hyvin lintukontakteja tuottaneet pellot olivat vähitellen salaojitettu ja nuo minulle vuosien varrelta tutut pellot olivat muutamassa vuodessa muuttuneet suuriksi tasangoiksi. Suurin osa ojista ja oja- ym. puskista oli kadonnut. Siinä lienee syy siihen, että yhtään lintukontaktia en kahteen päivään saanut?
Kolmantena päivänä lähdin testaamaan itselleni aivan uusia maastoja erään Alapään sivukylän alueelta, missä peltoja ei ollut ainakaan vielä salaojitettu.
Kun päästin Rosan irti, niin en heti varautunut mihinkään pika-pikaa tilanteeseen. Rosa piikkasi kuitenkin fassen alle kahdessa minuutissa. Lintutilanne jäi hyödyntämättä, kun menin kiireessä ampumaan lataamattomalla haulikolla. Kun pienen tauon jälkeen jatkettiin jahtia, niin Rosa löysi ja piikkasi vielä kahdesti fassen (kukko ja kana). Onneksi molemmat putosivat, siis kaksi fassea reppuun.
Valitettavasti jälkimmäisessä tilanteessa toistui se ongelma (peräänmeno), minkä takia Rosaa ei ole viime vuosina koekentillä näkynyt.